Kun kartoitetaan nuorisoalan toimijoiden käsityksiä tulevaisuudesta, yksi keskeisistä kysymyksistä koskee tiloja ja ympäristöjä; sitä, missä tulevaisuuden nuorisotyötä tehdään. Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt -hankkeen kyselyssä esiin nousevat digitaaliset ympäristöt ja koulu.

Missä tulevaisuuden nuorisotyötä tehdään? Alla olevassa taulukossa tarjotaan mahdollisia vastauksia, jotka perustuvat tutkimuskyselyn vastaajakunnan arvioihin tulevaisuuden toimintakentistä. Suosituimmuusjärjestyksessä ensimmäisenä on verkossa tai digitaalisesti, toisena kouluissa ja kolmantena monitoimitiloissa (esim. nuorten tiloissa kouluissa tai kirjastoissa). Neljännelle sijalle jää organisaation omissa, nuorille suunnatuissa tiloissa.

Taulukko 1. Tulevaisuudessa v. 2030 nuorisotyötä tehdään…

Taulukossa esitetään suosituimmuusjärjestyksessä vastaajien arvio siitä, missä nuorisotyötä tehdään vuonna 2030: 1. Verkossa tai digitaalisesti, 2. Kouluissa, 3. Monitoimitiloissa, esim. nuorten tiloissa koulujen tai kirjastojen yhteydessä ja 4. Organisaation omissa nuorille suunnatuissa tiloissa.

Ei liene kiistäminen, että vastaajien usko digitaalisten ympäristöjen ja koulun merkityksen kasvuun on vahvaa. 77 prosenttia vastaajista (168) uskoo verkossa tai digitaalisesti tehtävän melko paljon nuorisotyötä. Koulun kohdalla näin uskoo 66 prosenttia (143). Kiinnostavia ovat myös näkemykset siitä, missä nuorisotyötä tehdään enimmäkseen: 18 prosenttia uskoo, että nuorisotyötä tehdään enimmäkseen verkossa tai digitaalisesti (39). Koulun suhteen vastaava luku on 24 prosenttia (51).

Erityisen kiinnostava on vastaajien suhtautuminen nuorisotiloihin. Jopa 28 prosenttia vastaajista (59) katsoo, että nuorisotyötä tehdään tulevaisuudessakin enimmäkseen organisaation omissa, nuorille suunnatuissa tiloissa. Silti omat tilat jäävät kokonaisuudessa vasta neljännelle sijalle – epäilevien osuus on korkeampi kuin edelle kiivenneiden vastausvaihtoehtojen (melko vähän on vastannut 22 prosenttia eli peräti 47 vastaajaa).

Tämä ei ole ainoa havainto, joka viittaa epäröintiin nuorisotilojen tulevaisuuden suhteen. Myös nuorisotyön eri osa-alueiden merkityksen kasvusta kysyttäessä vastaajien keskuudessa suosituimmiksi nousivat 1. digitaalinen nuorisotyö, 2. erityisnuorisotyö tai etsivä työ, 3. pelaaminen ja pelitoiminta ja 4. koulussa tehtävä nuorisotyö. Sen sijaan nuorisotilojen avoimet illat tipahtivat peräti toiseksi viimeiselle sijalle. Toisaalta – ryhmähaastatteluissa havaintojen esitteleminen sai monet myös voimakkaasti puoltamaan nuorisotilojen avointen iltojen tulevaisuutta.

Taulukko 2. Nuorisotyön osa-alueiden merkityksen kasvu

Taulukossa esitetään suosituimmuusjärjestyksessä vastaajien arviot, kuinka paljon eri osa-alueiden merkitys tulee kasvamaan nuorisotyössä: 1. Digitaalinen nuorisotyö, 2. Erityisnuorisotyö tai etsivä työ, 3. Pelaaminen ja pelitoiminta, 4. Koulussa tehtävä nuorisotyö.

Vaikka nuorisotilojen tulevaisuus vaikuttaakin jakavan mielipiteitä, usko toimintaympäristöjen moninaistumiseen yhdistää. Jos vastaajakunnan ennakointi osuu oikeaan, vuonna 2030 nuorisotyötä tehdään merkittävissä määrin verkossa tai digitaalisesti, kouluissa ja monitoimitiloissa. Tässä kirjoituksessa keskityn näistä kolmesta erityisesti kouluun ja koulua koskeviin erityispiirteisiin.

Mitä nuorisotyö tekee koulussa?

Jos on luokissa ollut jotain haasteita, niin on käyty niitä purkamassa, niitä tilanteita, järjestetty jatkoryhmäytyksiä, kun aikasemmin koulunuorisotyö on ollut pelkästään noi seiskaluokkalaisten ryhmäytykset, et se on ollut pelkästään sitä.

Se yhteisöllisyyden vahvistaminen niiden nuorten kanssa yhdessä, mihin opettajilla ei riitä aika.

Ryhmähaastatteluissa haastateltavien puheissa vilahtelevat monenlaiset toiminnot: tunnetaitotunnit, koulupäivystys, välituntitoiminta, ”ryhmäyttämiset” ja joustavan perusopetuksen luokka (ks. myös Kolehmainen & Lahtinen 2014, 53–55). Yksilöllinen tuki mainitaan, mutta silti painopisteeksi vaikuttaa muodostuvan ennen kaikkea yhteisö, ryhmädynamiikka ja sosiaaliset taidot. Näiden vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että nuorisotyön kentällä vallitseva itseymmärrys omasta tehtävästään koulusta on keskittyä ennen kaikkea yhteisöön.

Haasteina mainitaan henkilövetoisuus ja tutkimuksessa aikaisemminkin todettu rehtorin aseman suuri merkitys (Kiilakoski 2014, 120–122), yhteisen ajan vähäisyys sekä yhteyden puuttuminen koulun muihin ammattilaisiin, kuten opettajiin. Jälkimmäiseen vaikuttaa koulun toimintojen erillisyys toisistaan: nuorisotyöntekijöillä ja opettajilla ei monin paikoin vaikuta olevan yhteistä aikaa tai foorumia käytettävissään tavoitteiden pohtimiseen tai toistensa työhön tutustumiseen. Seurauksena tästä voi olla, että nuorisotyö jää koulun muusta arjesta irralliseksi ja pistemäiseksi. Tällöin mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi toimintakulttuuriin laajemmin jäävät ohuiksi.

Nuorisotyön ammattilaisten asema suhteessa kouluun erilainen

Lisäksi nuorisotyön ammattilaisten asemaan suhteessa kouluun vaikuttavat keskinäiset erot. Vaikka vastaajat työskentelysektorista riippumatta uskovat koulussa tehtävän nuorisotyön kasvuun, haastateltavat nostavat esiin, että seurakunnan nuorisotyön ja koulun suhde on erilainen kuin esimerkiksi kunnan. Koulun pyrkiessä eri uskontokuntien edustajien ja uskonnottomien yhdenvertaiseen kohteluun, katsomukselliset kysymykset voivat vaikuttaa seurakunnan nuorisotyön mahdollisuuksiin toimia koulussa.

Sitten taas on niin kuin huomattava meidän seurakunnan ja kirkon nuorisotyöstä, että tässä kun on tullut näitä sitten puheenvuoroja niin kuin julkisesti ja valtakunnallisesti, että mitä se kirkko siellä koulussa tekee. (…) Kirkon työntekijällä ei välttämättä olekaan ollut sitten 5–6 vuotta sitten kouluun ovet enää auki. No, sitten on sovittu tämmöisestä systeemistä, elikkä elikkä, että arvostetaan ja kunnioitetaan sitä koulun työskentelyä ja muun muassa maahanmuuttajia, eri ryhmiä ja niin päin pois, ettei oo niin sanottua niinku tota hengellistä tai tämmöistä arvosidottua niinkun sisältöä, mutta toisaalta sitten taas…

No mun omassa työssä seurakunnan ja koulun välinen yhteistyö, niin siitä on tullut niinku jatkuvasti hankalampaa, että että… (…) Tää on ollu meillä tosi, tosi hankalaa ja se hankaloittaa meidän työtä, mutta mä ajattelen, että tässä ois semmoinen yhteistyömahdollisuus sitten niinku kaupungin ja järjestöjen nuorisotyön kanssa, että sitte voitais niinku yhdessä miettiä, et mitä se koulun kanssa tehtävä yhteistyö vois olla, jotta kaikki vois siihen osallistua, kun nyt on hankalaa mennä kouluun, koska on seurakunnan työntekijä.

Haastateltavat nostavat esiin erilaisia keinoja, joilla kysymykseen on pyritty vastaamaan. Eräs näistä lähestymistavoista on yhteistyön hyödyntäminen: eri sektorien nuorisotyön toiminta, jossa painotetaan nimenomaan nuorisotyöhön pohjautuvaa näkökulmaa ja osaamista.

”Missä se painopiste pitäis tulevaisuudessa olla?”

On selvää, että nuorisotyötä ei voi irrottaa yhdestä tilasta ja siirtää toiseen sellaisenaan, vaan tila asettaa puitteet, jotka muovaavat nuorisotyötä (mm. Kiilakoski ym. 2011; Malm 2018). Vaikka nuorisotyön taustalla vaikuttava eetos säilyy muuttumattomana, käytännössä toimintakentät korostavat erilaisia painopisteitä ja tarpeita. Missä koulun ja nuorisotyön yhteistyön painopisteen tulisi tulevaisuudessa olla? Kysymys painopisteestä liittyy myös käytettäviin käsitteisiin. Puhumme koulunuorisotyöstä, koulussa tehtävästä nuorisotyöstä vai koulun ja nuorisotyön yhteistyöstä?

On esitetty, että koulunuorisotyö käsitteenä kategorisoi työn kapea-alaisemmaksi ja herkästi koulun työksi, kun taas nuorisotyö koulussa korostaa nuorisotyön omia ammatillisia lähtökohtia ja nuorisotyön keskeisiä osaamisen alueita (Hakoluoto, Jukkala & Jämsä 2014, 5; Allianssi 5.12.2018; Kolehmainen & Lahtinen 2014, 15). Tässä tutkimuksessa lähdettiinkin liikkeelle puhuen koulussa tehtävästä nuorisotyöstä koulunuorisotyön sijasta. Se kuitenkin kohtasi haastatteluissa myös vastustusta. Käsitteen koettiin korostavan liikaa nuorisotyön erillisyyttä ja asettavan nuorisotyön koulun marginaaliin.

H1: Komppaan Tainaa* tossa hirveän vahvasti et kouluyhteistyössä on nimenomaan tärkeetä se, että nyt kun niitä nuoria ei näykään meillä seurakunnassa tai kunnan nuorisotiloilla, niin ei mennä ikään kuin etsimään niitä vain itsellemme sieltä koulusta vaan et oikeesti ollaan osa sitä koulun yhteisöä, kun tehdään työtä ja mennään sen koulun ehdoilla, heidän näkökulmastaan. (…)

H2: Sen täytyy tukea sitä koko koulun oppimistehtävää ja siinä oppimistehtävässä voi olla niitä nuorisotyön menetelmiä ja nuorisotyöntekijöitä, mut sitten et se ois niinku, että se ei-toivottava suunta, että… et niinku jotenkin siinä on iso juopa sen koulun opetuksen kanssa ja et siellä koulussa tehdään sit nuorisotyötä niinku tavallaan nuorisotyön niinku ehdoilla.

Haastateltavat korostivat, että nuorisotyön tulee olla orgaanisesti osa kouluyhteisöä ja sen tavoitteenasettelua, eikä tuoda kouluun ulkopuolisia vaikutteita, jotka mahdollisesti voisivat tuoda jännitteitä tai konflikteja. “Kun meen koululle, en mee sinne suoraan tekemään nuorisotyötä“, kuten eräs haastateltavista asian kiteytti. Tällaisen katsottiin muodostavan riskejä mielekkäälle yhteistyön toteuttamiselle, eristävän nuorisotyötä ja näyttäytyvän tungetteluna, jossa toimintaa dominoivat nuorisotyön omat tavoitteet, jopa ”nuorten kalastelu”.

Yhteisiä tavoitteita löytyy luonnollisesti ohjaavista asiakirjoista, kuten Valtakunnallisesta nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta ja opetussuunnitelman perusteista. Niistä voidaan hakea suuntaa, mutta itsessään ne eivät ole vielä tyhjentävä vastaus työnjaon ja roolien muodostamiseen. Kysymys yhteistyön painopisteestä on olennainen, ja siihen annettavat vastaukset säätelevät sitä, millaiseksi nuorisotyön rooli koulussa muodostuu.

Toisaalta haastatteluissa ilmeni hieman toisenlaistakin näkökulmaa – toiset haastateltavista halusivat korostaa nimenomaan sitä, mitä annettavaa nuorisotyöllä voisi olla koululle. Vaikka tällöinkin allekirjoitettiin toive orgaanisesta yhteisön osana olemisesta, nuorisotyölle toivottiin aktiivisempaa ja aloitteellisempaa roolia.

Jotenkin mä aattelen et eihän se nuorisotyö voi myöskään niinku kehittyy kutakin koulua palvelevaksi ja nuoria palvelevaksi, jos siihen ei saa käyttää aikaa, et jos ei siellä saa vaan olla ja niinku haistella ja miettiä et mikähän tässä tilanteessa nyt toimisi. (…) Mun mielestä on surullista, jos se tapahtuu niin… että tavallaan, et niinkun jotenkin se on yksipuolista et koulusta pyydetään tekemään et tuu nyt tekemään tää pala ja tuu nyt tekemään tää pala, kun mä luulen et nuorisotyöllä voisi olla enemmänkin annettavaa jos nuorisotyön annettais soluttautua sinne kouluun ja niinku nähdä niitä mahdollisuuksia siellä ja tehdä niinku rohkeasti ehdotuksia et hei, me voitais olla mukana tässä ja me voitais tehä tämmönen eksursio täällä nyt ja näin poispäin.. 

Koulu vaikuttaa nuorisotyöhön, mutta millä tavalla nuorisotyö vaikuttaa kouluun? Muuttaako nuorisotyö koulua (ks. myös Kiilakoski 2014, 154–173; Kolehmainen & Lahtinen 2014, 28–29)? Tuoko nuorisotyö kouluun jotakin sellaista, mitä siellä ei aikaisemmin ollut, ja jos, niin mitä? Nähdäänkö se uhkana vai mahdollisuutena? Millaisia eroja nuorisotyöntekijöiden ja koulun muiden ammattilaisten, kuten opettajien, asemassa ja pedagogisessa koulutuksessa on, ja millä tavoin moniammatillinen yhteistyö voi hyödyttää kaikkia osapuolia?

Edellä lainatussa katkelmassa ulkopuolisten vaikutteiden tuominen kouluun ei näyttäydykään riskinä yhteistyölle, vaan koulun toimintaa rikastuttavana asiana. Nuorisotyö ei ainoastaan tue nuorisotyön keinoin olemassa olevia rakenteita, vaan pyrkii tuomaan oman näkökulmansa niiden kehittämiseen.

On siis ehdottomasti paikallaan pohtia, mitkä ovat nuorisotyön tavoitteet koulussa sekä sitä, miten nuo suhteutuvat perusopetukselle asetettuihin tehtäviin. Erään mahdollisen – joskaan ei ainoan – vastauksen voi poimia edellä kuvatuista tehtävistä, joita nuorisotyö jo tällä hetkellä koulussa tosiasiallisesti tekee.

Lopuksi

Kysymyksenasettelu ei rajaudu ainoastaan kouluun, vaan koskettaa myös yleisemmällä tasolla tiivistyvää moniammatillista yhteistyötä ja moninaistuvia toimintakenttiä. Valmius muuttumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen synnyttää uutta tulevaisuuden osaamista. Vain pohtimalla yhteistyön osapuolten rooleja ja näkökulmia, yhtäläisyyksiä ja hedelmällisiä eroja ja jännitteitä, voidaan luoda mielekästä, molempia hyödyttävää ja kestävälle pohjalle rakentuvaa yhteistyötä. Siinä voittavat kaikki – ja erityisesti nuoret.

Kirjoittaja

Karla Malm, VTM
Asiantuntija, Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt -hanke
puh. 0400 349369
karla.malm@humak.fi

Lähteet

Allianssi (2018) Nuorisotyö tuo kouluihin lisää yhteisöllisyyttä. Haastattelu. https://www.alli.fi/uutiset/nuorisotyo-tuo-kouluihin-lisaa-yhteisollisyytta Viitattu 29.10.2020.

Hakoluoto, T. & Jukkala, T. & Lämsä, T. (2014) Nuorisotyötä koulussa. Yhteisöllistä kasvatuskumppanuutta. Katsauksia ja aineistoja 28. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kiilakoski, T. & Kivijärvi, A. & Gretschel, A. & Laine, S. & Merikivi, J. (2011) Nuorten tilat. Teoksessa Määttä, M. & Tolonen, T. (toim.) Annettu, otettu, itse tehty. Nuorten vapaa-aika tänään. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 112. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 57–91.

Kiilakoski, T. (2014) Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 155. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Kolehmainen, M. & Lahtinen, P. (2014) Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Malm, K. (2018) ”Kadulla me ollaan niiden nuorten paikoilla”. Raidenuorisotyö julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 204. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.

Opetushallitus (2014) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Viitattu 11.11.2020.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2020) Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023. Tavoitteena nuoren merkityksellinen elämä ja osallisuus yhteiskunnassa. Viitattu 11.11.2020.