Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristö -tutkimushanke alkaa lähestyä loppuaan. Tutkimushanke on ollut hyvin tässä ajassa kiinni ja tuottanut paljon olennaista tietoa sekä nuorisotyön kentän että nuorisotyöhön kouluttavien oppilaitosten kannalta. Tutkimus haastaa monin tavoin pohtimaan sitä, millaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa. Digitaalisissa ympäristöissä työtä tehdään entistä enemmän. Karla Malmin ansiokkaasti tekemä tutkimusraportti on viimeistelyvaiheessa, raportin julkaisutilaisuus luvassa huhtikuussa 2021.
Tässä blogitekstissä pohdiskelen nuorten some-kuulumisia ja samalla myös verkkoympäristöjä nuorisotyön ammattilaisten kohtaamisen areenoina. Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt-tutkimushankkeen blogissa tutkija Karla Malm kirjoitti jo syyskuun 2020 blogissaan, kuinka “on vaikeata kuvitella, että koronakeväänä tehty digiloikka ei näkyisi myös tulevaisuudessa”.
Some-kanavilla identiteettiä ja yhteisöjä luomassa
Digitaalinen työ on monella tavalla kiinnostavaa, myös pohdittaessa vaikkapa nuorten yhteisöjä ja yhteisiä tiloja sekä sitä, missä nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat toisiaan. Internetin eri areenoilla, someympäristöissä, keskustelualustoilla ja peleissä on olemassa valtavasti erilaisia yhteisöjä. Sosiaalisen median välineitä ja yhteisöpalveluita on moneen käyttöön ja eri käyttäjäryhmien intressejä palveleviin tarkoituksiin. Katri Lietsala ja Esa Sirkkunen (2008, 26) jaottelevat sosiaalista mediaa kuuteen luokkaan: 1) sisällöntuotanto-ja julkaiseminen, 2) sisällön jakaminen, 3) sosiaaliset verkostot, 4) yhteistuotanto, 5) virtuaalimaailmat ja 6) lisäsovellukset (add-ons). Sosiaalisen median käyttäjinä on mahdollisuus tehdä valintoja erilaisten toimintatyylien ja roolitusten välillä (emt., 27).
Usein sosiaalisella medialla tarkoitetaan ennen kaikkea verkkopalveluita, jotka perustuvat sisällön jakamiseen – kuten Facebook, YouTube, Twitter ja Instagram. TikTok ja Snapchat ovat sosiaalisen median palveluina laajalti nuorten käytössä. Ammattilaiset ovat myös läsnä siellä, missä nuoretkin – helposti saavutettavissa . Ammattilaisille tämä toki samalla voi tarkoittaa työajan ja vapaa-ajan rajan hämärtymistä. Tietoa ja tukimuotoja on eri tavoin myös avattu ja kerrottu kohderyhmille sopivilla tavoilla ja kanavilla. Esimerkiksi TikTokissa sossut-nimimerkillä kaksi sosiaalityöntekijää päivittää ja kertoo lastensuojelutyöstä (Vainio 2021). Valinnantilaa sosiaalisen median ympäristöissä on niin seurata, jakaa kuin osallistuakin. Sosiaalisen median toimintaympäristöt ovat olleet ulottuvilla nyt 2000-luvulla ja kehittyneet myös käyttäjiensä “mukana”. On siten nuoria ja nuoria aikuisia, ketkä ovat kasvaneet siihen, että erilaiset some-kanavat ovat olleet “aina” läsnä ja olemassa. Facebook perustettiin vuonna 2004, YouTube on ollut vuodesta 2005, Instagram avattiin 2010.
Yksi pohdittava kohta onkin siinä, tuotetaanko vai kommunikoidaanko identiteettiä some-alustassa. Sosiaalisen median ympäristöissä voi paikantua tiloja ja ryhmiä, joissa olla oma itsensä. Nuoret ja nuoret aikuiset, näin voi olettaa, tuottavat identiteettiä ja muokkaavat myös omia (nuoriso)kulttuureitaan, alustoilla. Some-kanavat ovat osa “normaalia” kanssakäymistä, eikä erillinen saareke.
On huomattava, että nuoret eivät kuitenkaan ole digitaalisten medioiden käyttäjinä samankaltaisia (Kaarakainen & Kaarakainen 2018, 236). Sosiaalisen median käyttötavat eivät ole identtisiä, eikä kaikkien nuorten ulottuvilla ole myöskään älylaitteita tai jatkuvaa pääsyä nettiin.
Nuorten toimintaa ja verkkotoimijuuttakin on tutkittu lukuisissa tutkimuksissa. Kaarakainen ja Kaarakainen (2018, 248) jäsensivät tutkimusaineistonsa pohjalta nuoret neljään keskenään eri tavoin digitaalisia teknologioita ja internet-palveluita arjessaan käyttävään ryhmään: normikäyttäjät, monipuoliset aktiivikäyttäjät, sosiaaliset aktiivit sekä yksipuoliset käyttäjät . Oma kysymyksensä on samalla se, mitkä ovat kulloinkin käytössä olevia yhteisöpalveluita, joita oikeasti hyödynnetään. Yhteisöpalvelun tai kanavan sinänsä voi saada aika helpostikin pystyyn, mutta jos sitä ei oteta omaksi niin sillä ei ole sen kummempaa merkitystä. Yhteisöpalveluissa voidaan rakentaa niin yksilöllistä minäkuvaa kuin kollektiivista identiteettiäkin. Kriittinen kysymys on myös se, miten oman identiteetin käy verkkotodellisuudessa. Kaikki some-ympäristöissä tapahtuva toiminta ei ole myönteistä, päinvastoin. Kun Instagramissa vastaan vyöryy kiiltokuvamaisia päivityksiä voi peilauspinta omaan elämään tuntua turhan teflonpintaiselta. Joka tapauksessa sosiaalisissa medioissa voi valita sen kuvan rakentamista, kuka olen, mitä minä voin olla ja mitä itsestäni jaan. Sosiaalisessa mediassa rakennettu minäkuva voi olla hyvinkin erilainen kuin arkiminä arkisine ongelmineen.
Verkkoyhteisöt, kuuluminen ja kohtaaminen
Kun minuutta voi muokata ja näyttää sellaisena kuin parhaaksi katsoo voi se heijastua myös siihen, miten näkee yhteisöissä olemisen, yhteisöihin kuulumisen ja yhteisön merkityksen. Samalla ihan omalle tasolleen asettuu kysymys siitä, miten erilaisia yhteisöt verkkomaailmassa voivat olla. Esimerkiksi vaikkapa eri verkkopelien ympärille on rakentunut varsin tiiviitä yhteisöjä. Tiiviissä yhteisössä mukana olon ero satunnaiseen, jonkun verkkoyhteisön seurailuun on suuri. Sosiaalisessa mediassa seurailu on helppoa, mutta välttämättä seurattavat kohteet tai jäsenyys verkkoryhmissä ei ole mitenkään erityisen merkityksellistä. ”Kiinteän” yhteisön kehittäminen verkossa onkin aivan toisenlainen kysymys kuin satunnaisten kohtaajien yhteisön kehittäminen. Livetodellisuus ja verkkotodellisuus eivät luonnollisesti ole erillisiä toisistaan ja osassa sekä livekohtaamiset että verkkokohtaamiset voivat olla osa vuorovaikutusta, eivätkä mitenkään erillisiä saarekkeita. Verkkoyhteisöön kuuluminen voi olla satunnaista, piipahtelua ja vierailuja, jolloin yhteisökokemus voi olla häilyvämpi. Eri yhteisöihin kuulumisen funktiot toki ovat erilaiset ihan kasvokkaisessakin todellisuudessa.
Verkon yli työskentelyyn liittyy monenlaisia erityiskysymyksiä, kuten nonverbaalisen viestinnän puuttuminen sekä työntekijöiden välisessä että vaikkapa nuorten kanssa tapahtuvassa viestinnässä – tai nuorten keskinäisessä vuoropuhelussa. Kun työskentely tai mikä tahansa sosiaalinen toiminta tapahtuu fyysisesti samassa paikassa, on epävirallisia kohtaamisia ja vähintään tilaa tervehtiä ja kohdata kasvokkain. Kun verkossa työskentelystä on tullut monille osa nykyistä normaalia niin väistämättä joutuu myös pohtimaan kohtaamista, vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyden luomista erilaisista lähtökohdista. Voi joutua kertomaan perusteellisemmin, tarkentamaan, täsmentämään ja luomaan rakenteita sekä mahdollisuuksia vuoropuhelulle. Läsnäololle voi tehdä vaikkapa virtuaalisia kahvihetkiä, joiden aikana voi vaihtaa kuulumisia, asian kanssa tai ilman.
Virtuaalinen kohtaaminen ja verkossa työskentely antaa toki myös mahdollisuuksia. Nuorten kohtaamisen ja nuorten keskinäisen vuoropuhelun ohella ammattilaisten välisessä vuorovaikutuksessa verkkotoimijuudella on luonnollisestikin myös monenlaisia heijastumisia. Yhteistyö ammattilaisten välillä saattaa joltakin osin olla helpompi toteuttaa verkkovälinein ja tapaamisia voikin olla saman päivän aikana eri puolelta maailmaa olevien toimijoiden kanssa. Nämä kaikki ovat mahdollistavia, mutta myös haastavia – mikäli työpäivät pakkaantuvat liian täysiksi, eikä aikaa ajattelemiseen, saati lounastaukoon ei ole.
Mitä virtuaalisuus sitten mahdollistaa, mitä kasvokkaisuus ei mahdollista – jos esimerkiksi yhteisöjen rakentumista ajatellaan?
Yhteisön muodostuminen verkossa on voi tapahtua esimerkiksi tietyn yhdistävän teeman kautt a. Voidaan fanittaa ja olla osana faniyhteisöjä, seurata eri tähtiä ja julkkiksia. Fanikulttuureja esimerkiksi on ollut olemassa kauan, mutta sosiaalisen median aikakaudella fanittamisenkin voitaneen luonnehtia olevan enemmän myös idolien kanssa vuorovaikutuksessa rakentuvaa. Sosiaalisen median ympäristöt mahdollistavat välittömän (ja nopean) suoran kontaktin idoleihin esimerkiksi pikaviestien ja vaikkapa videoiden ja päivitysten kommentointien välityksellä. Inka Rantakallio ja Elina Westinen (2020) kirjoittavatkin siitä, kuinka “fanien arvostama mielikuva henkilökohtaisuudesta ja toisaalta yhteydestä paikalliseen hiphop-yhteisöön rakentuu yhä voimakkaammin fanien ja artistien välisessä suorassa kontaktissa sosiaalisessa mediassa.”. ohella mahdollisia idoleita on enemmän ja fanituksen kohteena ovat entistä useammin myös sosiaalisten medioiden kanavien tähdet, kuten tubettajat ja TikTokkaajat. Idolit voivat olla myös toiselta puolelta maailmaa, mikä on nähty esimerkiksi K-Popin kohdalla. Tubettajien fanittaminen esimerkiksi on suhteellisen tuore, mutta varsin laaja ilmiö (myös Reinikainen 2020). Tubettajat tekevät myös yhteistyötä toistensa kanssa ja vaikkapa pelaavat yhdessä jotakin peliä, kuten Among Usia js striimaavat seuraajilleen kukin tavallaan. Nuorisokulttuureille ja nuorten omille toimintamuodoille sosiaalisen median yhteisöt tarjoavat mahdollisuuden luoda, jakaa ja seurata sisältöjä. Muun muassa Facebookissa on eri ammattiroolien, harrastusten tai sairauksien tiimoilta olevia vertaisryhmiä, joiden voi sanoa muodostavan yhteisön tai yhteisöjä. Esimerkiksi eri ammattilaisilla on omia ryhmiään. Verkkoyhteisöön liittymiseen voi olla matalampi kynnys mennä mukaan, kun osallisuus ei käytännössä vaadi mitään. Verkkoyhteisö voikin olla tiedon lähde, tietojen vaihtamisen areena. Kokemusasiantuntemuksen merkitys saattaa olla suuri siinä, että ylipäätänsä haluaa olla osana jotakin tiettyä yhteisöä.
Kysymys kuitenkin on kohtaamisesta ja myös luottamuksen rakentumisesta siinä, mitä ollaan valmiita itsestään jakamaan. Digitaalisessakin työssä kysymys luottamuksesta ja kohtaamisen tavoista on läsnä. Suvi-Sadetta Kaarakainen ja Meri-Tuulia Kaarakainen (2018, 252) huomauttavat, kuinka digitaalisilla ympäristöillä on suuri merkitys nuorten osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksille. Digitalisoitumisen keskeinen rooli vaikuttaa myös nuorisotyöhön ja nuorten tukemisen käytäntöihin (Eriksson & Tuuva-Hongisto 2019, 36).
Digiloikka tosiaan on loikattuna ja tämä on tuonut uusia työmuotoja. Some-ympäristöissä yhtä lailla voi tehdä kohtaamistyötä, eivätkä some-välineet ole oma irrallinen saarekkeensa. Tämä myös tuottaa myös samalla kysymyksen, että missä kaikkialla vaikkapa yhteisöpedagogikouluttajien olisi paikallaan olla läsnä – olisiko tässä aika perustaa TikTok-kanava ja tarttua kertomaan yhteisöpedagogikoulutuksesta TikTokissa. Jään pohtimaan tätä ajatusta.
Pia Lundbom
YTT, yliopettaja, projektipäällikkö, Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristö -hanke
Lähteet
Eriksson, Susan & Tuuva-Hongisto, Sari 2019. Nuorisotyön digitalisaatio 2030. ”Meidän tulisi osata tarjota nuorille työkaluja maailmaan, jota me emme vielä itse tunne.” XAMK.
Kaarakainen, Suvi-Sadetta & Kaarakainen, Meri-Tuulia 2018. Tulevaisuuden toivot – Digitaalisten medioiden käyttö nuorten osallisuuden ja osaamisen lähteenä. Media & viestintä 41(2018): 4, 235–254.
Lietsala, Katri & Sirkkunen, Esa 2008. Social media. Introduction to the tools and processes of participatory economy. Hypermedia Laboratory Net Series 17. Tampere University Press: Tampere. Verkossa: http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7320-3
Malm, Karla 2020. Tulevaisuuden nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt – Minne nuorisotyö on matkalla? 3.9.2020 http://tulevanuoriso.humak.fi/2020/09/03/tulevaisuuden-nuorisotyon-tekijat-paikat-ja-ymparistot-minne-nuorisotyo-on-matkalla/ viitattu 16.2.2021
Rantakallio, Inka & Westinen, Elina 2020. Räpin aitoutta arvostetaan myös netissä – Katsaus Suomen suosituimpaan nuorisomusiikkiin ja sen faneihin. Näkökulma 59. 16.6.2020 https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma59 viitattu 16.2.2021
Reinikainen, Hanna 2020. Kuin virtuaalinen ystävä – YouTube-tähtien fanittamisen ytimessä on kokemus läheisestä yhteydestä tubettajan kanssa. Näkökulma 61. 22.10.2020 Nuorisotutkimusseura. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma61 Viitattu 16.2.2021
Vainio, Anniina 2021. Lastensuojelua somessa. HS 13.2.2021. Verkossa https://www.hs.fi/elama/art-2000007800277.html Viitattu 16.2.2021.
